Ohho tämäkin viikko on menny kyllä nopsasti. Iltaisin ei oo mitenkään ollu aikaa päivittää tänne. Oon nyt aloittanu harjottelee Alman kanssa unikoulua. Tähän asti se on nukahtanut imetykseen sohvalla ja nukkunu illat oikeestaan mun sylissä niin kauan että ollaan kaikki siirrytty sänkyyn ja se on ollukkin mulle ihan fine. Mutta nyt alkaa tuntua että olis hyvä hetki harjoitella sitä omaan sänkyyn nukahtamista niin mäkin pääsisin rauhassa iltasin ihan vaikka suihkuun... Nojoo se siitä, ihan hyvin on nyt nämä ekat kerrat sujunu. Tällä viikolla on ollut neuvolassa käynti, kirpputoria, mamajumppa, ikkunanpesua, perhekerho, siivouspäivä ja tänään Felix kaato eteisessä väliseinän. Todella oon nyt valmis viikonlopun viettoon :)
torstai 26. huhtikuuta 2018
sunnuntai 22. huhtikuuta 2018
387 - ihana viikonloppu
Viikonloppu meni ihan hujauksessa kun oli niin paljon kivaa tekemistä.
Perjantaina käytiin Pialla kahvilla, Emmi oli tullu tukholmasta käymään. Äiti, Nina, Venla ja Niko oli siellä myös.
Lauantaina Tuula kävi meillä kahvilla päivällä. Myöhemmin lähettiin sitten isolla porukalla syömään strandcampingille, ruuasta en edes kuvaa ehtiny ottaa, mutta hyvää oli! Käytiin myös Tarjan luona iltakahvilla ja pidettiin vielä leffailtaa Adan kanssa.
Sunnuntaina Miia ja Miro kävi meillä leikkimässä ja kahvilla. Felix nikkaroi Adan voimistelurenkaisiin keinulaudan, siitä tuli tosi hieno. Alman päikkäreiden aikaan menin Adan kanssa ulos siivoomaan sivupihaa. Mukavasti meni pari tuntia, ja ruuan jälkeen mentiin takas ulos puuhailemaan. Aivan ihana ilma oli olla terassilla ja haaveilla.
<3
torstai 19. huhtikuuta 2018
386 - ja meillä on puolivuotias
Ja ihana puolivuotias onkin! Ja niinkuin aina sanon niin en voi taaskaan uskoa miten nopesti aika kuluu. Ihan liian nopeaa.
Tänään nukuttiin pitkästä aikaa vähän pidempään. Makoiltiin vaan sängyssä ja suunniteltiin päivää, päätettiin jättää kerho väliin ja viettää kotipäivää. Siivottiin vähän, pelattiin muistipelejä ja ruuan jälkeen Äiti ja Sami tuli käymään kahvilla. Iltapäivällä käytiin eestakas cittarissa ja aloin tekemään porkkanakakkua. Onnistu ihan hyvin ja saatiin iltakahville Äiti ja Sami uudestaan.

Meidän puolivuotias on iloinen ja utelias neiti. Ihailee isosiskoaan ja nauraa melkeimpä kaikille sen jutuille. Tykkää istua sylissä ja olla lähellä tai tutkia maailmaa sopivan etäisyyden päästä Mammasta tai Isistä. Rakas tyttö <3
keskiviikko 18. huhtikuuta 2018
385 - aurinko aurinko lämmittää
Aaaa kuinka lämmintä ulkona!
Felix kävi eilen tyhjäämässä peräkärryn (vihdoinn) ja minä reippaana täytin sen tänään samantien. Meillä on autotalli niin täynnä ettei läpi oo päässy kävelemään, eikä nyt oikein vieläkään... muutama kuorma saadaan kyllä hävittää ensin. Alma nukku vaunuissa tyytyväisenä pari tuntia ja Ada sillävälin tutki muurahaisia, kaivo lunta, haravoi ja mitä kaikkea keksikään.
Syötiin välipalakin ulkona ja samalla 3 valtavaa merikotkaa (?) liiteli ihan meidän yläpuolella ja piti ihme ääntä.

Takapihan terassilla varjossa näytti 15 eikä tuullu yhtään, siis ihanaa!
Ja mun marjapensaan juurella kasvo jotain vihreetä, mitälie?
Ja mun marjapensaan juurella kasvo jotain vihreetä, mitälie?
<3
tiistai 17. huhtikuuta 2018
384 -
Eilen herättiin aika aikasin aamulla, oli Frozen esitystä ja legoleikkiä kunnes tylsistyttiin jo 10 aikaan kotona olemiseen. Lähettiin sitten Äitille ruokien kanssa. Käytiin kaupassa ja tehtiin yhdessä ruokaa, aika kivaa :)
Tänään taas on sitten kotipäivä, en mene edes jumppaan tän flunssan
takia. Uskallanko kuinenkin sanoa että tänään on ehkä vähän jo parempi
olo.
Alempi kuva on äitin kukkapenkistä, siellä nousee jo jotain vihreetä. Meillä on takapihalla vielä aika paljon lunta ettei näy mitään elonmerkkejä ainakaan kukkalaatikossa.
Alempi kuva on äitin kukkapenkistä, siellä nousee jo jotain vihreetä. Meillä on takapihalla vielä aika paljon lunta ettei näy mitään elonmerkkejä ainakaan kukkalaatikossa.
sunnuntai 15. huhtikuuta 2018
383 - tokitoki
Niinpä tietysti, kun saa lapset vihdoin vähän parempaan kuntoon niin sitten pitää tietty ite vielä sairastaa siihen perään. Perjantaina mulla alko ihan yllättäen kamala kurkkukipu. Käytiin äitin ja lasten kans blossomin varaston outletissa ja löysin vähän pikkujuttua. Käytiin vielä Pian luona kahvilla, sit se kurkkukipu iski ja jatku koko päivän ja yön.
Lauantaina lähettiin kuitenkin teerijärvelle Ulla-Stinan luokse pitkästä aikaa, oli mukavaa. Käytiin samalla Kaustisella Viivin ja Vilperin avajaisissa. Siellä oli tarjouksia, kasvomaalausta, ilmapalloja, kahvitarjoilu ja ponikärryn kyytiin olis myös päässy jos olis jaksanu odottaa vuoroaan.. Oltiin vasta illalla kotona ja kaikki niin väsyneitä. Just ja just jaksoin kattoa telkusta Wallanderin.
Tänään kurkkukipu on tuntunut vaan pahemmalta. Kahvikaan ei oikein maistu ja se on harvinaista mulle. Felix kävi Adan kanssa vaihtamassa mulle kesärenkaat ja pesettämässä autoa, että kerkesin levätä vähän, Äiti ja Markku kävi täällä päivällä, Adan kanssa pesin ikkunat ulkoa, hain postista me and i-paketin ja loppuilta vaan oleskeltiin. Niin vaan viikonloppu meni taas ihan hujauksessa.
ja Almalla pilkistää ihan vähän ylhäälläkin hammas että tietää mitä on tulossa taas ehkä ens viikolla, toivottavasti pääsen tästä kurkkukivusta ja saatais nukuttua ilman mitään vaivoja ja särkyjä.......

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018
382 - nyt täällä kontitaan
Aikas kiva keskiviikko ollu. Vähän treenikipua eiliseltä mutta se tuntuu vaan hyvältä, tietää että on jotain tehny :) Päivällä haettiin jätskiä ja mentiin äitille kahville nyt ku se on sairaslomalla. Tultiin kotiin ja tein niin hyvää kasviskeittoa. Oleskeltiin vaan kotona ja kaivettiin kevätvatteet esille, aika hyvin löyty vielä kaikkea Adalle, mutta Almalle pitää ostaa joku pipo vielä.
Alma lähti muuten konttimaanki ihan kunnolla tossa eilen ja tänään vielä paremmin, voi ei mulla oo mitään pikkuvauvaa enään.
Tänään sain myös mun pitkäaikasen projektin vihdoin valmiiks, vähän se kupruilee mutta oon ihan tyytyväinen, enkä enää purkaa sitä kertaakaan...
Huomenna meillä on taas perhekerho aamusta ja saas nähdä mitä muuta keksitään :)
tiistai 10. huhtikuuta 2018
381 - lisää levottomia öitä
Täälä mama on ollu vähän väsyny.. Almalla yöt ollu vieläkin huonoja,
lauantaiyönä valvottiin neljän jälkeen taas. Hampaat vaivaa vieläkin
vähän ja oon huomannu että myös jos on oppimassa jotain uutta niin sekin
valvottaa. Ja nyt eilen Alma oppikin sit nousemaan istumaan ite ja
viimeyö nukuttiin suht hyvin pitkästä aikaa.
Ihana ilma ollu taas! ❤ Lumi sulaa ihan silmissä. Olin eilen aamupäivällä tyttöjen kanssa ulkona auraamassa etupihaa ja vielä iltapäivällä oltiin muutama tunti kaivamassa terassia esille. Kyllä se siitä :)

perjantai 6. huhtikuuta 2018
380 - jaksaa jaksaa
istahinpas koneelle kahvin kanssa vaikka olis vaikka mitä tekemistä...
pyykit laittamatta, lakanat laittamatta ja ruokaakin pitäis alkaa kohta
tekemään.
Eilen oltiin aamusta perhekerhossa ja päivällä
siivottiin, koska illaks meillä oli me and i - kutsut. Kutsut meni hyvin
ja oli tosi kivaa! Illalla ajattelin kuinka ihanaa mennä nukkumaan ja
perjantai on ihan vapaa. Mutta mutta. Alma nukku tosi huonosti yön,
hampaat vaivas, on flunssaa ja vielä vatsakivut siihen päälle. Siinä
väänneltiin ja käänneltiin ja yritin vaikka mitä, mutta vasta neljän
jälkeen saatiin nukahettua.. Tuli nukuttua siis jotain vajaa 4 tuntia.
Aamulla
vaan reilusti kahvia, ja vähän ennen ruokaa tehtiin Adan kanssa
kookospalloja. Ruuan jälkeen sovittiin treffit maxifuniin Jennan kanssa.
Ajattelin että saan vähän levähtää kun Ada pääsee leikkimään Loviksen
kanssa ja toivoin että Alma olis nukkunu päikkärit siinä samalla, mutta
nekin meni vähän niin ja näin... Oli muuten hieno uus paikka ja
viihyttiinki hyvin yli kaks tuntia siellä.
ja siellä pilkistää ne pikkuset hampaat jotka tuottaa niin paljon harmia.. no ehkä pian helpottaa <3
tiistai 3. huhtikuuta 2018
379 - arki jatkuu
Täällä taas arki jatkuu, kun Felixin loma loppu. Tänään päivä on menny kuitenkin ihan hyvin. Almalle on puhjennut 2 pikkuruista hammasta ja nehän kiukuttaa tietysti vähän... Ostin Facebookin loppikselta tuplarattaat ja haettiin ne päivällä, nyt päästäänki taas liikkeelle kotoa vaikka pulkka ja rattikelkka on pian pelistä pois. Illalla pääsinki taas jumppaan, tällä kertaa ihan itekseni ja nyt on ihan voittajafiilis!
sunnuntai 1. huhtikuuta 2018
378 - pääsiäisen jatkoa
Lauantai aamupäivällä meillä ei ehtiny käydä ketään virpomassa. Me lähettiin ensin virpomaan naapurille ja Tuulalle, syötiin ja juotiin kahvit ennenkuin jatkettiin matkaa Tarjan kautta Äitille. Ada sai paljon palkkaa. Iltapäivällä mentiin strandikselle syömään, Äitin, Markun ja Samin kanssa. voi että oli hyvää ruokaa!
Tänään otettiin Adan kanssa laatuaikaa ja suunnattiin fäbodan tallille. Siellä oli estekisat, mutta Ada luuli kokoajan että me ollaan ettimässä kissoja (kisat ->kissat) No oli kivaa kuitenkin olla ihan kaksin ja ihastella heppoja näin kauniilla ilmallakin, ja kyllä me yksi kissakin nähtiin..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)