348 - toinen kerta

Eilen kokeiltiin leikkipuistoa toisen kerran. Kerroin heti aamulla Adalle että puistoon lähetään ja tyttö oli tosi innoissaan. Autossa kuitenkin ääni vaihtui. Tuntui näin äitinä ihan kamalalta kuunnella tytön mietiskelevää ja surullista ääntä takapenkiltä; Mamma entä jos minulla ei ole leikkikavereita? Mamma entä jos kukaan ei halua olla minun ystäväni, oletko minun ystävä? Yritin siinä automatkan sitten tsempata että siellä puistossahan niihin kavereihin tutustuu ja löytää ystäviä.

Päästiin puiston pihaan ja Ada otti tiukasti kiinni kädestä ja sanoi että jännittää. Itse selitin että kokeillaan kuitenkin mennä leikkimään ja lupasin olla lähtemästä mihinkään. 

Aluksi Ada 'vaati' mut kokoajan vierelleen, mutta lopulta lähti myös itse leikkimään ja antoi myös tätien auttaa hiekkalaatikolla ja keinumisessa. Muihin lapsiin ei oikein uskaltanut ottaa kontaktia enkä sitten patistanutkaan. Autossa kuitenkin taas sanoi että oli kivaa ja haluaa mennä uudestaan. 

Huomaa että vuosi sitten Ada oli 1.5vuotias ja aloitti päiväkodin, kaikki suju jotenki helposti ja Ada oli heti luottavainen kaikkiin. Nyt Ada on 2.5vuotias ja paljon mietiskelevämpi ja varautuneempi vieraiden ihmisten seurassa. Kuuluu varmaan ikään?? On se silti hankalaa kuulla kuinka oma kaksivuotias pelkää jäävänsä yksin ilman ystävää.